Päiväkuvitelmia

13 kommenttia - “Lukemista perheen pienimmille”

1. keijjo Kirjoittaa:
   31.01.2010 - 15:49

   Tämä oli mainio. Kattos perhanaa.

   Että kala sitten pelastui…

2. Reta Kirjoittaa:
   31.01.2010 - 17:06

   Jep, itsekin olen näihin törmännyt. Mutta mua järkytti vähän aikaa sitten ne laulut, joita olen kuutosluokkalaisena kuunnellut, silloin kun en vielä sanoja ymmärtänyt :D Jotain amerikkalaisia gimme-now -tyylisiä lauluja!

3. senni Kirjoittaa:
   31.01.2010 - 21:47

   Jep, meillä luettiin kans kaikenmoisia “tosielämän kauheuksia” Elli Velli Karamellista Sinikukkaiseen puhvelinvasaan ja Anni Manniseen. Aina oli saasteita ja väsyneitä vanhempia ja sotaa ja kapitalistin riistoa… Vähän rankkaa mutta sellasta se on kommarikakarana :> Ainaki oppi suhtautuun maailmaan ajoissa. Ihan ilonen aikuinen musta kuitenkin tuli!

4. Reetta Kirjoittaa:
   1.02.2010 - 9:32

   No, ehkä ei ainakaan järkyty niin paljoa maailman pahuuksista myöhemmällä iällä kun on saanut niihin tutustua jo lapsena :) Mulla ei ainakaan teini-iässä ollut mitään normaalia kovempaa maailmantuskavaihetta – en ruvennut esimerkiksi kiihkovegaaniksi tai muuksikaan aktivistiksi vaikka ihmis- ja eläinoikeusjuttuja silloinkin mietin. Semmoinen herännäisen kiihko on puuttunut, mikä selvästi on monilla ihmisillä ollut just teini-iässä.

5. Reetta Kirjoittaa:
   1.02.2010 - 9:52

   Ai niin, jos jotakuta kiinnostaa, niin tuo kaivoskirja oli Stefan Mählqvistin kirjoittama ja Tord Nygrenin kuvittama “Lohikäärmevuori” vuodelta 1981, ruotsalainen alkuteos “Drakberget”. Ja kalakirja on saksalaisen (Fennicassa ei mainita, onko Itä- vai Länsi-Saksa) Heide Helene Beisertin kirjoittama ja kuvittama “Kala : kertomus saastuneessa vedessä elävästä kalasta : vielä tällä kertaa kertomus päättyy onnellisesti” vuodelta 1982.

6. Kati K. Kirjoittaa:
   1.02.2010 - 10:49

   Hahaa, taa on hauska! Pisti muistelemaan oman lapsuuteni kirjoja…
   Sielta loytyy tietenkin vaikka mita klassikkoja SEKA mieleton maara Kansankulttuuri Oy:n julkaisemia
   eri neuvostotasavaltojen satuja, oli Laikaa joka lensi kuuhun, kiehtovia tarinoita myos Afrikasta, Meksikosta…kaikissa tietysti ideologinen aspekti satuun “katkettyna”.
   Yksikin zapatisti-stoori teki lahtemattoman vaikutuksen. Muistan, etta monet olivat hienoja tarinoita, niissa oli aitoa paloa ja vahvistivat oikeidentajuani.
   Olin AINA sorretun ja koyhan puolella.

   Eli Peppi Pitkatossu oli mun lapsuudessa sielta kevyemmasta paasta :)

   (eika mikaan ole muuttunut sen koommin…)

7. Kati K. Kirjoittaa:
   1.02.2010 - 11:42

   OikeUdentajuani, sori.

8. Reetta Kirjoittaa:
   1.02.2010 - 12:50

   Kati: Tosi tärkeää noissa tarinoissa on varmaan se, että ne päättyvät jotenkin onnellisesti – että sille sorretulle ja köyhälle käy kuitenkin hyvin lopussa. Traumaattisin satu ikinä on varmaan Pieni tulitikkutyttö, jossa köyhä tyttö jäätyy lopussa ulos pakkaseen…

   Vähän sama juttu oli pienenä, kun hoitotäti yritti pakottaa syömään jotain ruokaa tällä klassisella “Afrikassa lapset näkevät nälkää” -argumentilla. Ei se ruokahalua lisännyt yhtään, kun mä rupesin vaan kyselemään, että miksei sinne voi viedä ruokaa tms. Hoitotäti taisi vastata, että ruoka pilaantuu matkalla, kun Afrikka on niin kaukana… jolloin mä kysyin, että miksei sitten voi viedä säilykkeitä! :D Enpä muista, mikä tuohon oli vastaus, ei ainakaan mitään kauhean selventävää. Ehkä hoitotäti huomasi puhuneensa itsensä pussiin.

   Lapsille olisi varmaan tärkeää tuntea, että voivat olla itsekin mukana maailman epäkohtia korjaamassa.

9. -rh Kirjoittaa:
   1.02.2010 - 16:53

   Jonkun Peter Hammillin tutkielma syvämeren kalojen moraalista, ja asian kuuluva samaistuminen, kyllä se 16-vuotiaana oli niin kuin halolla olisi vedetty, että tämmöistä progea. Siinä (metaforassa) oli jotain mystistä hohtoa, siihen asti katu-uskottavinta (moraalisen) tuskan jakamista.
   Yhä turha toivoa Jake Nymanilta.

10. grezen Kirjoittaa:
    1.02.2010 - 17:47

    -rh: Tuo kuulostaa kiinnostavalta!

11. Lieru Kirjoittaa:
    2.02.2010 - 8:32

    Mä olisin lapsena varmaan nähnyt viikon painajaisia moisista kirjoista. Alakoululaisena ahdistuin ihan kaikesta. (Pitää varmaan ottaa lukuun näin aikuisena. :D)

    Yksi pelottavimmista oli Mikko Alatalon Suojelusenkeli- laulu, ne kaikki repaleiset siivet ja hajoavat sillat ja pimeät metsät, hui kauhea. Ja kaikki missä esiintyi tulipaloja (kirjat, piirretyt, jopa ekaluokalla koulussa vieraillut palomies joka kertoi paloturvallisuudesta) sai minut myös kauhun valtaan.

12. Kati K. Kirjoittaa:
    4.02.2010 - 7:49

    Jep, onnellinen loppu on erityisen tarkea :)

13. Tuuk42 Kirjoittaa:
    15.02.2010 - 21:38

    Mun kakruudessa (joka ei juurikaan ole loppunut minnekään koskaan) oli semmoisia juttuja kuin Alfred J. Kwak ja Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat ja Kapteeni Planeetta.
    Ja sitten luettiin samansorttisia juttuja, peppipitkätossujen ja muiden lisäksi. Kyllä oli hienoa se. Aina pitää vetää saastetta turpaan ja roskaajia lättyyn, katanalla tai ilman, mutta rauhanomaisesti :)