Archive for the ‘jotain muuta’ Category

Kilpailu!

Sunday, February 28th, 2010

Uunituore Päiväkuvitelmia-faniryhmä Facebookissa.

Pullamössösukupolvi

Monday, February 22nd, 2010

Helsingin kaupunginvaltuusto keskustelee koulujen kasvisruokapäivästä.

Raiku on Hakaniemen (ellei koko Helsingin) paras lounasravintola.

Kissan hännän nostoa

Monday, February 22nd, 2010

144 kertaa -albumi on nyt ilmestynyt ja saatavilla hyvinvarustetuista kirjakaupoista. Hinta on liikkunut siinä 13-15 euron kieppeillä. Otto Sinisalo kirjoitti ensimmäisen arvostelun.

Myös Kiilan albumi Raivoa ja lamaannusta liikuskelee kaupoissa parin kympin hintaan. Kansan Uutisissa oli iso juttu aiheesta.

Kevään sarjakuvavalikoimasta löytyy kaikenlaista muutakin kivaa, tarkkailkaa kirjakauppojanne ja kirjastojanne!

Iloinen metsä

Monday, February 1st, 2010

Pyydettiin sarjakuva sikojen tehotuotantoa käsittelevään antologiaan, joka ilmestynee keväämmällä. Ajattelin, että toisilla piirtäjillä on jo varmaan aiheesta painavaa sanottavaa, joten tämä lienee lähempänä  “kevennystä” (eh…) kuin rankasti kantaa ottavaa sarjakuvaa. Tai kukin tulkitkoon oman mielensä mukaan. Antologiassa vaikuttaisi olevan mukana hyvä joukko osaavia tekijöitä (esim. Aino), joten kannattaa kyllä tutustua alppariin sitten kun se ilmestyy.

Heavy Love ja muuta mukavaa

Monday, January 18th, 2010

Laitinen Reetta – Pakkanen, Jussi
144 kertaa
ISBN 978-952-5754-17-9
KL 85.32
Sidottu, 172 x 173 mm,
48 sivua, mustavalkoinen
Helmikuu 2010
Svh. 15 €

144 kertaa on tarina kahdesta nuoresta aikuisesta. Heli ja Pasi ovat ystäviä – ja rakastavaisia. Suhde ei kuitenkaan ole täysin selkeä kummallekaan osapuolelle. Taustalla häilyy omalaatuinen sopimus, jonka pitäminen osoittautuu vaikeammaksi kuin kumpikaan olisi kuvitellut.

http://www.sarjakuva.com/zumteufel

Vuonna 1936 perustettu vasemmistolainen kulttuuri­yhdistys Kiila ry. on julkaissut perinteikästä albu­miaan vuodesta 1937. Kirjallisuuden ja taiteen kehit­tämiseen pyrkivän Kiilan albumi 2010 koostuu en­simmäistä kertaa sarjakuvista, muutamien vasemmis­tolaista sarjakuvaa käsittelevien artikkelien ohella.

Albumin tekijät edustavat yhteiskunnallisen sarja­kuvataiteen nuorta nykysukupolvea, jolle asiat ei­vät ole itsestään selviä eikä valmiita mielipiteitä ole. Kantaaottavuus, poliitti­suus ja yhteiskunnallisuus saavat tekijöiden käsissä monia kasvoja. Albumin teemoja ovat muun muas­sa ilmaston lämpeneminen, feminismi, ydinvoima ja arjen moraalikysymykset.

Albumin tekijät: Hanna Arvela, Jenny Eräsaari, Petri Hannini, Olli “Hillo” Hietala, Ville Hänninen, Otso Höglund, Timo Kallio, Tuomas Kyrö, Reetta Laitinen, Lissu Lehtimaja, Ville Ranta, Hannele Richert, Johanna “Roju” Rojola, Ville Ropponen, Aiju Salminen, Tiitu Takalo, Jukka Tilus ja Karstein Volle.

Kirjastoluokka 85.3
Nidottu, kartonkikannet
170 x 250 mm
128 sivua
Graafinen suunnittelu Emilia Ahonen
Ilmestyy helmikuussa 2010
ISBN 978-951-851-298-4

http://www.teos.fi

Fantsutyttö muistelee

Monday, January 11th, 2010

Aina välillä ihmiset ovat udelleet näytille teini-ikäisenä tekemiäni piirustuksia. Monella bloggaajalla onkin ollut arkistojensa aarteita esillä ja esimerkiksi Marilla oli taannoin hieno retrospektiivinen merkintä, joten ajattelin uskaltautua laittamaan itsekin jotain näytille.

Kyseessä on vuosina 1996-97 kirjoittamani ja vuosina 1997-98 kuvittamani fantasiaromaani “Kyynelsilmä, kivisydän”. Yli satasivuista romaania en laita tänne kenenkään (ennen kaikkea itseni) piinaksi, joten saatte tyytyä kuvituksiin ja autenttisiin kuvateksteihin. Innoituksen sain muistaakseni ystäväni isosiskolta, joka oli vastaavanlaisia omatekoisia fantasiaromaaneja kirjoittanut ja kuvittanut useampiakin. Muut vaikutteet tulevat ainakin David Eddingsiltä, Dragonlance-kirjoista ja Elfquest-sarjakuvista. Fantasiakliseitä siis riittää. Uskon, että 1990-luvulla teini-ikää eläneet ja fantasiakirjoja lukeneet voivat ainakin jollain tasolla samaistua näihin.

Omat fiilikset näitä kuvia katsellessa vaihtelevat liikutuksesta huvittuneisuuden kautta ihailuun – joskus on ollut noin paljon aikaa ja tarmoa piirtämiseen! Viimeinen kuva kuvateksteineen olisi tyrskäyttänyt kahvit nenästä jos kahvia olisin sen nähdessäni juonut.

Ja vastaavaa materiaalia muuten sitten olisi varastossa enemmänkin…

sivu01

Kansi.

sivu02

Pakollinen kartta.

sivu03

Fenix Kyynelsilmä.

sivu04

s. 19 “Paranian palvelijat hurrasivat.”

sivu05

s. 20 Kuningatar Quiswen Kuparitukka hovineitoineen.

sivu06

s. 24 “Eläin nousi pillastuneena pystyyn.”

sivu07

s. 29 “Keskellä suurta yhteispihaa oli jättiläismäinen aurinkokello.”

sivu08

s. 52 “- Voi, miten sinä olet hassun näköinen!”

sivu09

s. 60 “Quiswenin kauniit kasvot vääntyivät tuskasta.”

sivu10

Chuldejohtaja Rida’Silaj.

sivu11

Naisa.

sivu12

s. 106 “Hopeinen peili pullistui valtaviin mittoihin ja räjähti sitten sisäänpäin!”

sivu13

s. 116 “Fenix odotti häitänsä kauhulla.”

sivu14

s. 123 “Derek hyökkäsi Tai’Cheliä päin kamalasti karjaisten.”

Painopainajainen

Monday, November 30th, 2009

blogi204

Allekirjoittaneen piirtämä ja Jussi “Ilman naista” Pakkasen käsikirjoittama albumi ilmestyy kevättalvella 2010 jos luoja suo. Nimi EI ole Heavy Love eikä mukana ole susia.

Lasten leikit

Friday, November 20th, 2009

blogi203

Wanhat sarjat

Thursday, November 12th, 2009

Tässä kuussa on päivittäminen jäänyt ja jäämässä vähän vähemmälle, koska mm. NaNoWriMo. Mutta laitanpa korvaukseksi sarjakuvan vuodelta 2004. Tehty Kvaakin haastekisaan ja ilmestynyt aiemmin Kanelianainen-omakustanteessani vuonna 2005. Välillä jotain muutakin kuin omaelämäkerrallisuutta…

P. S. Olen lauantaina 14.11.  Necrocomiconissa Turussa myymässä Kanelianaisen paluuta n. klo 12-18.

kesaperkele01

kesaperkele02

Oi muistatko vielä sen baarin

Tuesday, October 27th, 2009

blogi202